Omat sivut

Tiesitkö tämän pikkuleivistä?

Olette ehkä jo ryhtyneet myymään pikkuleipiä rahoittaaksenne luokka- tai seuramatkanne. Tai sitten olette lähtökuopissa rahankeruuseen siihen kauan suunniteltuun matkaanne.

Me täällä Kakkutukussa rakastamme pikkuleipiä. Mielestämme ne ovat fantastisia tuotteita, joista tulee iloiseksi. Ne ovat helppoja myydä ja eivät ainoastaan kerrytä matkakassaanne, vaan antavat myös paljon iloa ja muistoja. Iloa heille, jotka nauttivat niitä kahvin, teen tai mehun kera. Teille ne antavat iloa ja muistoja onnistuneen matkan muodossa.
Tästä me todella pidämme!

Mutta, mitä pikkuleipä oikeastaan on? Olemmeko aina nauttiskelleen pikkuleipiä? Onko meillä aina ollut pikkuleipiä kahvin, teen tai mehun seurana? Mistähän tulee sanonta ”seitsemän sortin kakkuja”?

Nyt tätä tutkimaan.

Wikipedia kertoo pikkuleivistä seuraavaa:
”Pikkuleipiä leivotaan taikinasta, missä on jauhoja, rasvaa, sokeria ja makuaineita. Lopputulos on usein matala, makea, rapea ja kuiva.” sekä ”Pikkuleivät ovat pieniä, makeita, rapeita leipiä, useimmiten tehty murotaikinasta.” ”Pikkuleipiä tarjoillaan usein kahvin, teen tai mehun kanssa.”

Pikkuleipiä on todella olemassa lukematon määrä. Ne voivat olla erilaisia muodoltaan ja koostumukseltaan. Tavallisimmat ainekset ovat manteli, vaniljasokeri, kaakao, kookoshiutaleet, siirappi, kauraryyni, kaneli ja pähkinät. Halutessamme todella rapeita pikkuleipiä, lisätään taikinaan leivinjauhetta.

Ulkomailla on tapana tarjota pikkuleipiä kahvin tai teen kanssa jälkiruokana. Suomessakin se on aika tavallista, mutta kahvipöydässä pikkuleivät useimmiten nautitaan pullan ja kahvikakun jälkeen. Silloin tulisi löytyä useampia erilaisia pikkuleipiä. Tässä tulee sitten esiin ”seitsemän sortin kakut”.

Piparkakkuja (hunajakakkuja) leivottiin jo faaraoiden Egyptissä. Eurooppaan kakut tulivat Kreikan kautta. Pitkään tätä herkkua saivat valmistaa vain luostarit. Tiedetään, että jo vuodesta 1444 leivottiin Vadstenan luostarissa Ruotsissa piparkakkuja.

1700-luvulla oli olemassa ns. kahvitaloja. Nykypäivän kahviloita! Niissä tarjoiltiin kahvia vehnäleivän kera. Tämä oli kovin suosittua. Yhteen aikaan oli kahvinjuonti kiellettyä, mutta kun se taas tuli lailliseksi 1800-luvun alkupuoliskolla, sai leipominen vauhtia. Kaikki halusivat jotain makoisaa maisteltavaa kahvinsa kera. Tuohon aikaan ei kaikilla ollut varaa leipoa kakkuja, koska ainekset olivat todella kalliita.

1800-luvulla alkoi pikkuleipäreseptien määrä kasvaa. Todennäköisesti vieraita vastaanottavat emännät kilpailivat keskenään. Tästä saattaa tuo ”seitsemän sortin kakku”-sanontakin juontaa.

Nyt tiedätte vähän enemmän pikkuleivistä. Kun olette myymässä niitä matkanne rahoittamiseksi tiedätte, että olette osa satojen vuosien vanhaa pikkuleipäperinnettä.
Kauan eläköön pikkuleipä!

Julkaistu 1 toukokuu 2014