Omat sivut

LoU Basket – Koripallon juniorityötä ja treeniä pilke silmäkulmassa

Suomen koripallomaajoukkue, susijengi, on niittänyt mainetta maailmalla ja saanut paljon uusia faneja lajin pariin. Laji elää oikeata nousuhuumaa Suomessa.  Uusia koripallon sudenpentuja varttuu lukuisissa seuroissa eri puolilla maata. 

Yksi menestyksekkäimpiä seuroja - LoU Basket  - pitää kotiluolaansa Lohjalla Etelä-Suomessa.  LoU Basketilla on pitkät ja menestyksekkäät koripalloperinteet aina SM-tasolle asti. Seuran juniorityö on vahvaa. Eri ikäluokat treenaavat ahkerasti, ja pelaavat jo Suomen parhaita joukkueita vastaan omissa ikäluokissaan ja -sarjoissaan. Päävalmentaja Aleksi Iltanen vastaa ikäluokista pojat 2004-2006. Hän kertoo, että vaikka harjoituksissa vaatimukset ovat tiukat, niin junioreille halutaan tarjota myös mukavaa yhdessäoloa. Tekemisessä pitää olla aina pilke silmäkulmassa!

LoU Basket on myös Kakkutukun uskollinen asiakas. Jo 2006 on eri ikäluokille tilattu vuosittain myyntiin Kakkutukun tuotteita.  Aleksi kertoo, että toiminta vaatii varoja, ja varojenkeruu on usein kiven alla. Kakkutukun avulla on saatu kerättyä hienosti rahaa turnauksiin ja toimintaan.  Nyt viimeksi on junioriryhmien taloudenhoitaja Niina Kovanen tilannut tuotteita minipojille. Niinalle Kakkutukku oli  tuttu entuudestaan, sillä hän oli tilannut tuotteita jo lastensa koululuokille.

Viime keväänä päävalmentaja ja monet huoltojoukkoihin kuuluvat vanhemmat kävivät Virossa Rakveressa kansainvälisessä turnauksessa. Voitto tuli kotiin ja matkalta palattiin kultaiset mitalit kaulassa varsin riemukkaissa tunnelmissa. Osa matkan kuluista katettiin Kakkutukun tuotteiden myynnillä. Joukkueen pojat osallistuivat myyntiin, joka tehtiin kuvastojen avulla. Tuotteita tilattiin tarvittava määrä ja ne tulivat Niinalle kotiin jaettavaksi pojille ja he toimittivat ne asiakkaille.  Myyntityö kuvastojen avulla osoittautui todella helpoksi ja mukavaksi tavaksi. 

Aleksi Iltanen
Päävalmentaja LoU Basket
Ikäluokat 2004-2006

Niina  Kovanen
Junioriryhmien taloudenhoitaja LoU

 

Myyntikertoja :15
Myyjiä noin: 14-25/kerta
Kokonaisansio  yli 10000 €

 

LoU Basket

Ansio yhteensä 10.000€

Myyntitiedot

Ansio yhteensä10.000 €

Haluatteko tekin ansaita rahaa?

Tilaa ilmainen infopaketti
Stäng fönster