Omat sivut

Luistavasti kohti uusia haasteita!

Rovaniemen Areenan jäähallin jäälle pyrähtää parvi nuoria tyttöjä luistimet jalassa. Valmentajan ääni kuuluu ja tytöt järjestäytyvät hetkessä treeniä varten.

Yhtäkkiä jäällä näkyy kauniita kuvioita; ympyröitä, limittäin ja lomittain liukuvia ryhmiä sekä upeita muodostelmia, jotka vaihtuvat musiikin tahdissa elävästi kuviosta toiseen. Esteettisen näkymän kruunaavat tyttöjen itse suunnittelemat esiintymisasut.

Rovaniemen taitoluisteluseuran Sparkling Starsin valmentaja Sanni Virta kertoo, että seura on melko nuori. Se on perustettu vuonna 2004, mutta toiminta on kasvanut koko ajan ja innokkaita tulijoita riittää. ”Sparkling Stars” kilpailee Suomen Taitoluisteluliiton ”Tulokkaat” –sarjassa omassa ikäluokassaan. Seuralle on tullut paljon mitaleita kilpailuissa, mikä kannustaa koko porukkaa harjoittelemaan entistä intensiivisemmin.

Kakkutukun tuotteita seuran tytöt ovat myynyt sen vuoksi, koska melkein kaikki kisat ovat kaukana Etelä-Suomessa. Joukkue matkustaa pitkät kisamatkat bussilla ja keksien myynti keventää mukavasti yhteisiä ja vanhempien kustannuksia.

Luistelijatyttö Emmin mielestä on kivaa, että keksien myymisessä saa edustaa omaa seuraansa. Mikä olisikaan sen parempaa mainosta kotikaupungin taitoluisteluseuralle, kuin iloisesti hymyilevä nuori urheilijatyttö kauppaamassa Kakkutukun tuotteita hyvän asian eteen!

Sparkling Stars

Ansio yhteensä 1.165€

Myyntitiedot

Myyntien määrä2 kpl
Ansio yhteensä1.165 €

Myytyjen rasioiden määrä – Top 3

Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus324 kpl
Papan Suklaapatukat (Poistotuote)54 kpl
Isoäidin Suklaakeksit18 kpl

Haluatteko tekin ansaita rahaa?

Tilaa ilmainen infopaketti
Stäng fönster