Omat sivut

Yhteiselle pelimatkalle ulkomaille

Tömps, tömps ja koriraudan kilahdus! Koripalloharjoitusten äänet täyttävät Viertolan koulun liikuntasalin Vantaan Tikkurilassa. Tikkurilan – tai tuttavallisemmin Tiksin – B-juniorityttöjen treenit ovat täynnä vauhtia ja liikunnan riemua.

”Pidä kädet ylhäällä… puolusta, puolusta!” kannustaa valmentaja joukkueen sentteriä. ”Hyvä, hyvä, juuri noin!”. Tiiviin harjoittelun myötä Tiksin tyttöjen joukkue on hioutunut yhtenäiseksi ryhmäksi. Pelaajat ovat tunteneet toisensa jo vuosien ajan ja yhteiset pelimatkat ja turnaukset ovat tiivistäneet joukkuehenkeä. Viimeisin pelireissu tehtiin Italiaan viime kesänä yhdessä pelikavereiden ja valmentajien kanssa.

Joukkueenjohtaja Jarkko Seppälä kertoo, että niin kuin useina vuosina aikaisemminkin, rahaa matkalle kerättiin myymällä Kakkutukun tuotteita. Tyttöjen mielestä Kakkutukun tuotteiden myynti on vuosi vuodelta helpompaa, koska tuotteet ovat tulleet jo tutuiksi. Myynnin vuosittainen organisoiminen on joukkueenjohtajan mielestä Kakkutukun kanssa toiminut saumattomasti. Ennakkotilauslistat helpottavat valintoja jo etukäteen ja loputkin keksit ja karkit ovat helppoja myydä hyvän asian puolesta.

Pelikentällä harjoitellaan hyökkäys-puolustus – kuvioita. Tikkurilan Tiksin B-tytöt ovat tehokkaita sekä kentällä että myyntityössä. Tavoite on kaikilla yhteinen; seuraava hauska pelimatka ystävien ja joukkuetovereiden kanssa on jo viittä vaille sovittuna tulevaksi kesäksi.

Joukkueenjohtaja Jarkko Seppälä, Tiks B-tytöt

Tikkurilan TIKS B

Ansio yhteensä 7.847€

Myyntitiedot

Myyntien määrä5 kpl
Ansio yhteensä7.847 €

Myytyjen rasioiden määrä – Top 3

Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus792 kpl
Isoäidin Suklaakeksit504 kpl
Isoisän Suosikit324 kpl

Haluatteko tekin ansaita rahaa?

Tilaa ilmainen infopaketti
Stäng fönster