Kakkutukku mahdollistaa nuorten harrastukset

 Kakkutukku mahdollistaa nuorten harrastukset
- Jääkiekkojoukkueemme Eurajoen Lätkä, EJL, C96-97 koostuu paristakymmenestä pojasta. Alkava kausi on usealle pojalle jo seitsemäs, eli joukkue on ollut pitkään koossa. Jääkiekko on yhdistänyt hienolla tavalla eri kylien lapset ja sen huomaa varsinkin nyt, kun nuoremmatkin pelaajat siirtyvät yläasteelle. On kiva, että luokassa on tuttuja kavereita niin jääkiekon kuin myös muidenkin harrastusten parista, kertoo joukkueenjohtaja Elise Reunanen.
- Kakkutukun pikkuleipien ja makeisten myynnissä mukana oleminen on antanut mahdollisuuden harrastuksen jatkumiseen ja näin saadut tulot menevät suoraan perustoimintaan eli jääaikojen maksamiseen. Harjoituksia on 2-3 kertaa viikossa ja pelikauden alettua pelit siihen lisäksi. Kakkutukun maistuvia herkkuja olemme myyneet toimintamme alusta alkaen, usein sekä keväällä että syksyllä. Valikoimaamme olemme ottaneet 4-5 eri tuotetta, joten valinnan varaa on löytynyt. Välillä kauhistuttaa, kun toimitus tulee ja myytävää on laatikkokaupalla, mutta olemme iloksemme todenneet, että näitä laadukkaita tuotteita on todella helppo myydä. Pelipaidat päällä pelaajat kiertävät naapurustossa ovelta ovelle ja vanhemmat ilahduttavat työtovereitaan myymällä pikkuleipiä ja makeisia työpaikoillaan. Myös sukulaiset ”saavat osansa” tästä lasten harrastuksesta ostamalla Kakkutukun suussa sulavia tuotteita.
Jääkiekkoharrastuksen merkitys korostuu näin murrosiän kynnyksellä siinä, että kun keskittyy urheiluun, jaksaa keskittyä myös koulunkäyntiin ja läksyihin, sillä ylimääräiset energiat on purettu harjoituksissa. Vanhemmat panostavat kovasti pelaajien harrastukseen kuskaamalla heitä ja osallistumalla talkoisiin, joten on kiva, että pelaajat itse voivat osallistua Kakkutukun suosittujen tuotteiden myyntiin. Ja tottahan se on, että Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus maistuu ainakin meidän perheessä kaikille!, lopettaa Elise iloisena.

Eurajoen Lätkä, C96-97

Ansio yhteensä 9.344€

Myyntitiedot

Myyntien määrä7 kpl
Ansio yhteensä9.344 €

Myytyjen rasioiden määrä – Top 5

Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus1400 kpl
Tenavien Toivekarkit560 kpl
Papan Suklaapatukat385 kpl
Serkun Suklaiset Kahvikeksit 297 kpl
Isoisän Suosikit210 kpl

 Kakkutukku Oy | Bulevardi 2-4 A | 00120 Helsinki

Puh: 010-850 47 90 | Fax: 010-850 47 92 | info@kakkutukku.fi 

Aukioloaika arkisin klo. 08.30-17.30 | Pankkisiirto 240018-74742

Soita minulle!

Stäng fönster