GBK:n B-tytöt kasvattivat joukkuehenkeä ja -kassaa!

GBK:n B-tyttöjoukkue lähti mukaan Kakkutukun varainhankintaan joulukaudella 2024. Varojen keräyksen tavoitteena oli muun muuassa pienentää pelaajien kausimaksuja. Kakkutukun kampanja osui joukkueelle juuri oikeaan saumaan – ja tulokset puhuvat puolestaan.

– Kakkutukku oli tuttu konsepti meille jo useamman vuoden ajalta. Tuotteet on tuttuja ja niitä on kattavasti. Myyntimateriaali oli myös selkeää, kertoo joukkueen varainhankinnasta vastannut Kaisa.

Myyntiin osallistui 39 pelaajaa ja heidän perheitään. Lopputuloksena oli huikeat 567 myytyä rasiaa. Keskimäärin jokainen myyjä myi noin 15 rasiaa. Joukkueen kokonaistuotto oli 2041 euroa – erinomainen saavutus yhdeltä myyntikierrokselta.

– Vanhemmat ovat olleet aktiivisesti mukana myymässä tuotteita, mutta myös tyttöjä on koitettu innostaa osallistumaan myyntiin. Myynti on tapahtunut pääasiassa tuttavien, vanhempien työpaikkojen ja sosiaalisen median kautta.

Myynti sujui vaivattomasti. Tilaukset kirjattiin helposti verkkosivun kautta ja toimitukset tulivat sovitusti. Hän suosittelee Kakkutukkua lämpimästi myös muille juniorijoukkueille.

– Tämä oli meille tosi onnistunut kokemus. Ei vaatinut suurta vaivaa, mutta toi ison hyödyn – niin taloudellisesti kuin joukkuehengenkin kannalta.

Kaisa Oksanen, joukkueen yhteyshenkilö
 

GBK:n B-tytöt

Ansio yhteensä 2 041€

Myyntitiedot

Osallistujia38 kpl
Ansio yhteensä2 041 €

Ota yhteyttä

  • Arkisin: 08.00–17.00
  • Kakkutukku Oy
    Högberginhaara 10
    04360 Tuusula

Tarjoamme luokille ja joukkueille mahdollisuuden kerätä varoja helposti ja toteuttaa unelmiaan.