Leirikoulu Budapestiin

 Leirikoulu Budapestiin
- Ensi vuoden toukokuussa toteutuu viikon mittainen leirikoulumatkamme ystävyyskouluumme Unkariin. Harjun koululla on ollut usean vuoden ajan ystävyyskoulu Budapestissä. Noin joka kolmas vuosi koulumme yksi yhdeksäs luokka vierailee siellä, kertoo Jari Raninen, Harjun koulun 8D-luokan luokanvalvoja.
- Oman luokkani vanhemmat päättivät osallistua matkavalmisteluihin jo seitsemännen luokan keväällä ja saimme kerättyä lähes puolet arvioidusta budjetista ensimmäisen kevään aikana! Yksi tärkeä tulon hankkimiskeino oli Kak­kutukun makeisten, pikkuleipien ja kynttilöiden myynti. Tällä hetkellä jatkamme keräystä mm. myymällä edelleen Kakkutukun tuotteita. Lisäksi myymme myös lahjoitettuja paitoja, sukkia, pyyhkeitä. Olemme toimineet mm. narikkavahteina ja järjestysmiehinä, sekä myyneet omatekemiä piparkakkutaloja joulumyyjäisissä eikä arpajaisiakaan voi unohtaa. Lisäksi olemme anoneet avustusta säätiöltä, joka tukee nuorison opiskelua.
Budapestissä tutustumme unkarilaiseen kouluun, kulttuuriin ja erityisen kokemuksen oppilaat saavat paikallisesta elämästä majoittumalla perheisiin. Tämä antaa varmasti erilaisen näkemyksen maasta kuin tavallinen turistimatka. Budapestiin tutustumisen lisäksi teemme kaksi pidempää matkaa pustalle ja Tonavan mutkaan. Paikallinen ystävyyskoulu auttaa leiriohjelman teossa. Luulen, että kulttuurin vaihtoakin harjoitamme, mikäli entiset kokemukset pitävät paikkansa eikä jalkapallon ystävyysotteluita voi noin vain sivuuttaa, lopettaa Jari jo matkasta haaveillen.

Harjun koulu, 8D

Ansio yhteensä 3 900€

Myyntitiedot

Myyntien määrä5 kpl
Ansio yhteensä3 900 €

Myytyjen rasioiden määrä – Top 2

Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus525 kpl
Isoäidin Suklaakeksit333 kpl

Ota yhteyttä

  • Arkisin: 08.00–17.00
  • Kakkutukku Oy
    Högberginhaara 10
    04360 Tuusula
  • Rinki

Tarjoamme luokille ja joukkueille mahdollisuuden kerätä varoja helposti ja toteuttaa unelmiaan.