Hävittiin tai voitettiin - reilu peli pelattiin!

Näin kajahtaa liikuntahallissa järvenpääläisen salibandyseura Panthersin motto parinkymmenen 2003 syntyneen pojan huutamana. Ikäluokkia ja pelillisiä tasoja on seurassa monia, lajia voi harrastaa kerhotasosta aina kilpatasolle asti.

Seuran tarkoituksena on tarjota matala kynnys lajin aloittamiseen niin taloudellisesti kuin taidollisestikin. Aina tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen ja onnistumisen elämykset. Elämyksiä ja onnistumisen tunteita on tarjonnut myös Kakkutukun tuotteiden myynti – vuoden 2003 syntyneiden poikien joukkue kerää varoja pelimatkoihin ja varustehankintoihin, kuten pelipaitoihin. 

Joukkueen maalitykki Aarni kertoo, että rahoilla on tarkoitus osallistua keväällä Tampereella pelattavaan Särkänniemi Cup -turnaukseen. Pelaamisen ohella koko joukkue pääsee myös illaksi hurvittelemaan Särkänniemen huvipuistoon. Aarni paljastaa myös myyntikikkansa myydessään tuotteita lähinaapurustolle; tuotteista pitää osata kertoa tarkasti ja myös verrata niitä toisiinsa. Näin saa usein hieman vastahankaisemmankin asiakkaan innostumaan ja ostamaan tuotteita.

Valmentaja Miika Kolehmainen kehuu Kakkutukun tuotteita. Myynti on suoritettu myyntikuvastolla etukäteen, näin on saatu täsmälleen oikea määrä myytäviä tuotteita. Myös jatkossa on vakaa tarkoitus kerätä varoja joukkueelle Kakkutukun tuotteiden avulla. Miika suositteleekin lämpimästi Kakkutukkua myös muille urheiluseuroille helpoksi ja hauskaksi varainhankintakeinoksi.

Valmentaja Miika Kolehmainen, Järvenpää Panthers 03

Järvenpää Panthers 03

Ansio yhteensä 5 652€

Myyntitiedot

Myyntien määrä2 kpl
Ansio yhteensä5 652 €

Myytyjen rasioiden määrä – Top 3

Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus511 kpl
Tenavien Toivekarkit193 kpl
Isoäidin Suklaakeksit172 kpl

Ota yhteyttä

  • Arkisin: 08.00–17.00
  • Kakkutukku Oy
    Högberginhaara 10
    04360 Tuusula
  • Rinki

Tarjoamme luokille ja joukkueille mahdollisuuden kerätä varoja helposti ja toteuttaa unelmiaan.