Herkuilla onnistunut matkabudjetti!

 Herkuilla onnistunut matkabudjetti
- Seitsemännellä luokalla aloimme suunnitella leirikoulumatkaa, jonka ajankohdaksi päätimme yhdeksännen luokan syksyn. Nyt tavoitteemme on toteutumassa, sillä lähdemme viettämään erilaista kouluviikkoa Kreikan Rhodokselle, kertovat Simonkylän koulun 9B luokan oppilaat innoissaan.
- Ohjelmaamme kuuluu mm. paikallisiin nähtävyyksiin ja kulttuuriin tutustuminen, kielitaidon kartuttaminen käytännön harjoituksin ja luokkahengen tiivistäminen hauskan yhdessäolon merkeissä.
Aloitimme suunnitelman toteutuksen hyvissä ajoin, kaksi vuotta ennen matkaa. Rahan keräämiseksi tarvitsimme luokanvalvojamme Jutta Sarkosen, vanhempiemme ja kaikkien oppilaiden myönteisen asenteen ja panostuksen. Matkakassaa olemme kartuttaneet järjestämälä mm. keväällä koiranäyttelyn ja joulun edellä paketointipalvelun. Suuri merkitys budjettimme onnistumisessa on ollut Kakkutukun pikkuleipien ja makeisten myynnillä, joka on ollut helppoa ja kivaa, sillä tuotteet ovat todella pidettyjä ja myyvät itse itseään! Tuotteita myimme eri tapahtumissa, tuttavillemme, sukulaisillemme sekä perinteisellä ovelta ovellemyynnillä. Valikoimamme on ollut laaja käsittäen kaikki tarjolla olevat herkkutuotteet kausi­tuotteilla täydennettynä. Suosittelemme Kakkutukun helposti myytävien tuotteiden myyntiä kaikille teille, jotka haluatte toteuttaa jotakin erilaista, muuten ehkä saavuttamatonta unelmaanne, lopettaa matkalaukkujaan pakkaillen Simonkylän koulun 9B.

Simonkylän koulu, 9B

Ansio yhteensä 3 098€

Myyntitiedot

Myyntien määrä3 kpl
Ansio yhteensä3 098 €

Myytyjen rasioiden määrä – Top 5

Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus192 kpl
Isoisän Suosikit174 kpl
Isoäidin Suklaakeksit157 kpl
Tenavien Toivekarkit140 kpl
Papan Suklaapatukat (Poistotuote)122 kpl

Ota yhteyttä

  • Arkisin: 08.00–17.00
  • Kakkutukku Oy
    Högberginhaara 10
    04360 Tuusula
  • Ilmastokompensoitu
  • Rinki

Tarjoamme luokille ja joukkueille mahdollisuuden kerätä varoja helposti ja toteuttaa unelmiaan.