”Tzatziki Efharisto” tarkoittaa ”lentokentälle kiitos”...

 Käyttöä kahdelle kielelle
- Tampereen normaalikoulun 9D-luokka on kaksikielisen opetuksen ryhmä eli osa opetuksesta tapahtuu englanniksi. Kolmen yhteisen opiskeluvuoden kruunasi opintomatka Englantiin.
- Jo seitsemänneltä luokalta asti toiveenamme oli päästä luokkaretkelle yläkouluaikojemme päätteeksi. Valittuamme matkakohteen aloitimme matkakassan kokoamisen kahdeksannella luokalla. Osallistuimme myyjäisiin ja pidimme diskon. Helpoksi ja nopeaksi tavaksi kerätä rahaa osottautui kuitenkin Kakkutukun tuotteiden myyminen. Tilasimme maistuvia keksejä ja makeisia yhteensä kolme kertaa. Myyntisuosikiksi nousi Isoäidin suklaakeksit, joiden menekki oli taattu.
Yhdeksännen luokan kevät koitti nopeammin kuin kukaan olisi uskonut. Onneksi olimme saaneet riittävästi rahaa kokoon, ja matka Englantiin oli mahdollinen. Vietimme uskomattoman antoisan viikon vieraillen sekä Hastingsissa että Lontoossa.
”Oli hienoa päästä käyttämään englantia aidoissa tilanteissa. Tätä matkaa muistelemme vielä vuosienkin kuluttua!” vakuuttavat luokan oppilaat. Luokanvalvoja Sirpa Eriksson odottaa luottavaisin mielin seuraavaa rahankeräystä – ovathan Kakkutukun tuotteet herkullisia ja moneen tilanteeseen sopivia.

Emäkosken koulu, 9B

Ansio yhteensä 3 770€

Myyntitiedot

Myyntien määrä4 kpl
Ansio yhteensä3 770 €

Myytyjen rasioiden määrä – Top 5

Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus455 kpl
Isoäidin Suklaakeksit315 kpl
Isoisän Suosikit210 kpl
Tenavien Toivekarkit210 kpl
Tonttumuorin Piparisydämet70 kpl

Ota yhteyttä

  • Arkisin: 08.00–17.00
  • Kakkutukku Oy
    Högberginhaara 10
    04360 Tuusula
  • Ilmastokompensoitu
  • Rinki

Tarjoamme luokille ja joukkueille mahdollisuuden kerätä varoja helposti ja toteuttaa unelmiaan.