Karkkia myymällä yhdessä retkelle!

Koko Yli-Iin koulu lähti yhdessä keräämään rahaa paljon toivottuihin hauskoihin retkiin. Nuoremmat oppilaat lähtivät retkelle kotieläinpuistoon, kun taas vanhemmat pääsivät yhdessä kauan odotetulle lasketteluretkelle. Suurin osa rahoista retkiin oli saatava herkkujen myynnistä, joten motivaatio oli kova!

Kaikki lähti siitä, kun koululaisten vanhempien muodostama kotikoulutoimikunta päätti lähteä kokeilemaan varainkeruuta Kakkutukun kanssa taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Kotikoulutoimikunta päätti valita Kakkutukun erityisesti siitä syystä, että tuotteiden myynti hoidetaan ennen itse tuotteiden tilausta. Näin ollen mahdollisesti myymättömiä turhia tuotteita ei jää nurkkiin pyörimään. Tuotteet ovat myös kaikille tuttuja, joten niitä on helppo myydä. Kakkutukun tuotteita ei oltu myyty pitkään aikaan Yli-Iin alueella ja monet olivat odottaneet tuotteiden ostamista.

Osa koululaisista myi omille sukulaisilleen, osa kiersi ovelta ovelle ja osa jakoi verkkokaupan linkkiä omissa sosiaalisen median kanavissaan.

Lisämotivaationa kotikoulutoimikunta päätti järjestää myyntikilpailun, jonka parhaat myyjät saivat palkinnoksi kakkutukun tuotteita. Tämä toimi hyvänä motivoijana oppilaille, ja myös joidenkin perheiden sisällä sisarukset järjestivät omia myyntikilpailuja.

Varainkeruu kannatti ja unohtumattomille retkille päästiin viettämään yhteistä aikaa hauskojen aktiviteettien parissa!

Yli-Iin koulun kotikoulutoiminnan yhteyshenkilö Merja Jussila

Yli-Iin koulu

Ansio yhteensä 3 531€

Myyntitiedot

Osallistujia22 kpl
Ansio yhteensä3 531 €

Ota yhteyttä

  • Arkisin: 08.00–17.00
  • Kakkutukku Oy
    Högberginhaara 10
    04360 Tuusula
  • Rinki

Tarjoamme luokille ja joukkueille mahdollisuuden kerätä varoja helposti ja toteuttaa unelmiaan.